LSJH:n ehdotus Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle

LSJH:n ehdotus Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle jätehuoltomääräysten päivittämiseksi, jotta sekajätteen määrä saadaan vähenemään. Tutustu LSJH:n laatimaan ja jätehuoltolautakunnalle toukokuussa 2025 esiteltyyn ehdotukseen.

Suomi on jo lajittelun mallimaa – vai onko?

Koko Suomen tavoin myös Lounais-Suomen Jätehuollon toimialue on jäänyt pahasti jälkeen yhdyskuntajätteille asetetuista kierrätystavoitteista.

EU:n ja Suomen jäteasetuksen mukaiset tavoitteet yhdyskuntajätteen kierrätysasteeksi 

  • 55 % vuonna 2025
  • 60 % vuonna 2030
  • 65 % vuonna 2035

Kierrätysastetta kuvaava luku sisältää asumisesta ja kuntien hallinto- ja palvelutoiminnoista sekä julkisista ja yksityisistä palveluista peräisin olevan yhdyskuntajätteen.Vuonna 2024 Suomen yhdyskuntajätteestä kierrätettiin 44,6 %, joka vastaa myös lounaisen Suomen tasoa. Kierrätysaste ei ole kuluneiden viiden vuoden aikana juurikaan muuttunut.

Suomi on saanut EU:lta huomautuksia, koska emme tule saavuttamaan EU:n asettamia kierrätystavoitteita. Pahimmassa tapauksessa Suomi joutuu maksamaan sakkoa. (Lue lisää Ympäristöministeriön sivuilta: EU:n komissio: Suomen lisättävä yhdyskuntajätteen kierrätystä ja vähennettävä jätteen polttamista – Ympäristöministeriö).

Vuonna 2023 laadittu ja vuoteen 2028 ulottuva Lounais-Suomen jätehuolto-ohjelma Kohti kiertotaloutta määrittelee yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi sekajätteen joukossa olevien, erilliskerättävien kierrätyskelpoisten jätemateriaalien määrän puolittamisen. Viimeisin, vuonna 2024 valmistunut LSJH:n kotitalouksien sekajätteen koostumustutkimus osoitti, että peräti 87 % kotiroskapussin painosta olisi kierrätettävissä.

Suurin osa asukkaista lajittelee lähinnä satunnaisesti. LSJH:n kuljetuksissa olevista kiinteistöistä 81 % asukkaista tyhjentää sekajäteastian kahden viikon tai neljän viikon välein. Tosiasia kuitenkin on, että tarkalla lajittelulla sekajätettä syntyy useimmilla äärimmäisen vähän. Vapaaehtoisuuteen perustuvat palvelut eivät ole tuottaneet tulosta. Kierrätystavoitteen saavuttamista ei siis voida perustaa vapaaehtoisuudelle, vaan se edellyttää muita lajitteluaktiivisuutta nostavia toimia.

Miksi Tikkavisiosta pitäisi päättää juuri nyt?

Tikkavision mukaisen kokonaisuuden rakentaminen on usean vuoden projekti.

Vuonna 2026 Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan toimialueella alkaa LSJH:n järjestämien sekajätekuljetusten laajentaminen kaikkiin LSJH:n osakaskuntiin jätehuoltolautakunnan päätöksen mukaisesti.

Kokonaissuunnittelu, jossa tarkastellaan samanaikaisesti kaikki kerättävät jätelajit, on välttämätöntä resurssitehokkaan keräyksen toteuttamiseksi. Päätös Tikkapalveluista tulisi tehdä nyt, jotta urakkasuunnittelu, kilpailutukset ja reittioptimointi saadaan kytkettyä sekajätekuljetusten muutokseen. Kokonaisuuden kannalta paras Tikkavision toteutusaikataulu olisi vuosien 2026–2032 aikana.

Näin päätöksenteko Tikkavisiosta etenee

Jotta Tikkavisio on mahdollista toteuttaa, tarvitaan muutos jätehuoltomääräyksiin.

Päätöksenteon askeleet:

  • LSJH on tehnyt ehdotuksen Tikkapalveluista ja jätehuoltomääräysten muuttamisesta jätehuoltolautakunnalle 6.5.2025.
  • LSJH järjestää osakaskunnille ja jätehuoltoviranomaiselle yhteisen keskustelutilaisuuden Tikkavisiosta 2.9.2025
  • Jätehuoltoviranomainen käsittelee mahdollista muutosta jätehuoltomääräyksiin loppuvuoden 2025 aikana
    • Yleinen kuuleminen
    • Päätösesitys mahdollisista muutoksista jätehuoltomääräyksiin
    • Asian käsittely jätehuoltolautakunnassa

Lisää lukemista

Lisää Tikkavisiota taustoittavaa tietoa myös muualla verkossa:

Kohti kiertotaloutta – Lounais-Suomen jätehuolto-ohjelma 2023–2028

Kotitalouksien sekajätteiden koostumus Lounais-Suomessa 2024

Jätehuollon logistiikan kehittäminen – jätteen keräilyn uudistaminen 1–9 huoneiston kiinteistöillä (Ilkka Letonsaari, Jyväskylän AMK, logistiikan tutkinto-ohjelma, insinööri YAMK 2022)

Yhteenvetoraportti Logistisesti optimoitu monilokerokeräys -hankkeen tuloksista, Rosk’n Roll 2022

EU:n komissio: Suomen lisättävä yhdyskuntajätteen kierrätystä ja vähennettävä jätteen polttamista, 2023

Tarkista LSJH:n Jätteiden ABC:sta, mitä jätteille tapahtuu keräyksen jälkeen